Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Lauluyhtye Rajaton

  • Siltakyläntie 175 49220 Pyhtää Finland (kartta)

Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän lauluyhtyeen nimi kuvaa täydellisesti sen suhdetta musiikkiin. Kuusijäseninen a cappella -lauluyhtye on esiintynyt ympäri maailman niin konserttisaleissa, sinfoniaorkestereiden solistina, jazzfestivaaleilla kuin kirkoissakin.

Vuonna 1997 Helsingissä perustettuun lauluyhtyeeseen kuuluvat

Essi Wuorela (sopraano)

Aili Ikonen (sopraano)

Soila Sariola (altto)

Ahti Paunu (baritoni)

Jussi Chydenius (basso)

Antti Annola, tenori

Jäsenten musiikilliset taustat vaihtelevat klassisesta musiikista kansanmusiikkiin, iskelmään ja rockiin. Vaikutteiden laaja kirjo luo pohjan Rajattoman soinnin monimuotoisuudelle. Laaja skaala ei kuitenkaan ole itseisarvo, sillä musiikillinen sisältö on yhtyeelle aina tärkeämpää kuin muoto.

Aivan omanlaisensa yhtye Rajaton onkin ennen kaikkea omien laulujensa ansiosta.

Rajaton on julkaissut yhteensä kuusitoista albumia, joista yhtye on saanut Suomessa yhden tuplaplatina-, kaksi platina- ja kahdeksan kultalevyä. Kaikki albumit ovat, yhtyeen tyylin mukaisesti, keskenään hyvin erilaisia - yhdistävänä tekijänä on se, että materiaali on suurimmalta osin Rajattomalle sävellettyä ja sovitettua ja esitetään a cappella, ilman instrumenttisäestystä. Ainoat poikkeukset tähän ovat Sinfonia Lahden kanssa tehdyt ABBA-, Queen- ja Beatles-teemalevyt ja Kaksi Astetta-nimeä kantava yhteistyöprojekti Jaakko ja Pekka Kuusiston kanssa.

Rajaton-illan aloittaa Iron Country Sisters

Iron Country Sisters on helsinkiläinen siskotrio, jonka englanninkielisessä musiikissa kaikuu perinteisen ja modernin americanan vaikutus.

Bändin omaleimainen soundi nojaa vahvaan tulkintaan ja sielukkaisiin kolmiäänisiin lauluharmonioihin, jotka ovat hioutuneet lapsesta asti yhdessä laulamisen tuloksena. Siskosten persoonalliset lauluäänet soivat yhdessä upeasti jokaisen toimiessa vuorollaan myös solistina.

Iron Country Sisters julkaisee toisen kokopitkän albuminsa syksyllä 2024. Albumin kappaleet käsittelevät mm. luopumista, ystävyyttä ja yhteiskunnan normeista vapautumista. Albumi soi juurevana ja raikkaana, ja sillä vuorottelevat pelkistetyt tunnelmat sekä bändisoitto.

Kuuntele tästä


Rajaton

Perjantaina 26. heinäkuuta 2024

Pyhtään Kulttuuritalon piha

Liput 32,50 € / VIP 114 €

Hinta sisältää palvelumaksun, tavanomaiset virike-edut käyvät Tiketissä.

Illan aikataulu

Portit avautuvat kello 19

Iron Country Sisters kello 19.45

Rajaton kello 21

Tapahtumainfo

  • Kesäkeikkamme tapahtuvat suojaisalla pihamaalla koivujen katveessa.

  • Paikan päältä löytyy pyöräparkki, taksitolppa ja bussipysäkki. Auton saa parkkiin kävelymatkan päähän.

  • Kuljetuksia on järjestetty Pyhtään alueen lisäksi Kotkasta, Haminasta, Kouvolasta, Porvoosta ja Loviisasta.

  • Alaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue. Muu osa katsomoa on anniskelualuetta ja K18. Suositusikäraja ilman huoltajaa on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.

  • Pihalle on esteetön pääsy. Tarjoamme ilmaisen pääsyn pyörätuoliasiakkaidemme avustajalle. Jokaisessa konsertissa on myös istumapaikkoja, niiden määrä vaihtelee konsertin luonteen ja kohdeyleisön perusteella.

Lue lisää tapahtumainfo-sivultamme >

VIP-liput

VIP-lipuilla pääset viettämään iltaa Kulttuuritalon viihtyisiin sisätiloihin ja ulkoterassille. Hintaan kuuluu herkullinen buffet-illallinen, oma baari palveluineen sekä pihan katetulla ja sisustetulla VIP-terassilla hengailu kavereiden kanssa. Korotetulla terassilla on runsas määrä istumapaikkoja sekä erinomaiset näkymät lavalle.

Lue lisää ja varaa VIP-lippuja >

Café Kuppis ja näyttelyt

Nauti Pyhtään Kulttuuritalon muista antimista suositussa kahvilassamme ja tutustu kesän näyttelyihin

Tapahtumat järjestää Pyhtään Kulttuuritalo Oy

Seuraa viestintäämme

Edellinen
Edellinen
20. heinäkuuta

Ellinoora

Seuraava
Seuraava
2. elokuuta

HECTOR & His Power Band